AJOMESTAREIDEN HISTORIAA

Ajomestarit Oy:n kuljetustoiminta aloitettiin vuonna 1963 kahdella autolla. Nykyään Ajomestarit palvelee asiakasyrityksiään 50 ammattilaisen ja runsaan 20 auton voimin.



HISTORIAA - KULJETUSPALVELUJA 45 VUODEN KOKEMUKSELLA


Sykäys Ajomestarit Oy:n perustamiseen on lähtöisin asiakkaalta. Aloite tuli yritysjätti Nokia Oy Ab:n paperinjalostuspuolelta, joka halusi hankkia palvelunsa paikalliselta kuljetusyritykseltä. Ajomestarit Oy:n perustivat vuonna 1963 Harry Soltin, Jorma Ranta ja Timo Kuusela. Kuljetustoiminta aloitettiin kahdella autolla.

Leijonanosan asiakkaista muodostivat jo varhaisessa vaiheessa Nokia Oy Ab:n jälkeläiset. Vaikka yritysten nimet ja omistuspohjat ovat muuttuneet, ovat Ajomestarien suurimmat asiakkaat edelleen samat kuin 45 vuotta sitten.

Vuonna 1983 yrityksen osakekanta siirtyi Kuljetusliike Veljekset Tuomolan haltuun. Saman vuosikymmenen lopulla Tuomolat halusivat luopua yrityksestä ja tarjosivat osakkeita työntekijöilleen Pekka Aallolle ja Pentti Palolle. Kaksikko osti yrityksen vuonna 1989. Ajomestarit Oy:ssä oli tuolloin 11 työntekijää ja seitsemän ajoneuvoa.

Monen suomalaisyrityksen tapaan 90-luvun lama koetteli rajusti myös Ajomestarit Oy:tä. Asiakkaiden ja muiden sidosryhmien luottamuksen ansiosta töitä kuitenkin riitti.

Vuosikymmenen loppupuolella yritys kasvoi voimakkaasti paikallisen teollisuuden vanavedessä. Erityisesti rengastehtaan ajojen voimakas lisääntyminen kasvatti yrityksen työntekijöiden ja henkilöstön määrää ripeästi. Luottamukselliset ja toimivat asiakassuhteet poikivat yritykselle myös uusia asiakkaita. Vuosituhannen vaihtuessa yrityksessä työskenteli kolmisenkymmentä kuljettajaa.

Ajomestarien kasvu on jatkunut tasaisena 2000-luvulla. Tärkeä osa yrityksen historiaa kuitenkin poistui keskuudestamme, kun Pekka Aallon pitkäaikainen yhtiökumppani ja työkaveri Pentti Palo luopui työstään ja omistuksestaan vuoden 2004 loppupuolella.

Vuonna 2008 Ajomestarit palvelee asiakasyrityksiään 50 ammattilaisen ja runsaan 20 auton voimin. Tärkein tulevaisuuden visiomme on, että pystymme entisestään kehittämään palvelutoimintaamme ja vahvistamaan asiakassuhteitamme.


< takaisin