ARI MÄKINEN

Millainen työkokemus sinulla on?
Ennen kuljetusalaa olin töissä rakennushommissa. Ajaminen kuitenkin kiinnosti enemmän. E-kortin suoritin Huittisissa ja sen jälkeen tulin tänne työharjoitteluun. Se on venähtänyt aika pitkäksi, sillä ensi vuoden tammikuussa olen työskennellyt täällä 20 vuotta.
Mitä toimenkuvaasi kuuluu?
Ensimmäiset työtehtäväni täällä olivat kaatopaikka-ajoa. Siihen aikaan teimme vielä paljon taloyhtiöiden jäteajoa. Nykyäänhän hoidamme lähinnä tehtaiden jätehuoltoa. Paperitehdas on käynyt vuosien saatossa tutuksi, sillä olen ajanut tehtaan siirtoajoja vuodesta 1995. Kun yhden työvuoron aikana saa tehtyä noin 10 kuormaa, niin olen ehtinyt viimeisen 15 vuoden aikana kuskaamaan noin 26 000 kuormaa, eli noin 800 000 lavaa.
Mitkä ovat työsi parhaat puolet?
Meillä on erinomainen yhteishenki yrityksessä sekä kuljettajien että työnjohtajien välillä. Työ on lisäksi hyvin itsenäistä ja siinä on mukavasti vapautta.
Minkälainen työntekijä sopii ajomestariksi?
Hurttia huumoria pitää kestää. Tiukka nipottaja ei tänne sopisi.
Minkälainen työpaikka Ajomestarit on?
Henki on yrityksen sisällä hyvä ja esimerkiksi paperitehtaan ajoja tekevä viiden kuskin porukka muodostaa toimivan tiimin, johon on hieno kuulua. Jos jollain on joku ongelma, apua saa varmasti. Työntekijän kannalta hienoa on myös se, että työnantaja on hyvin joustava esimerkiksi lomien suhteen.
Miten Ajomestarit on muuttunut 20 vuodessa?
Itse työ on muuttunut melko vähän. Suurin muutos on se, että silloin kun tulin tänne töihin vuonna 90 meitä oli täällä 11 työntekijää. Nyt meitä on nelisenkymmentä.
ERKKI SAARINEN

Millainen työkokemus sinulla on?
Olen työskennellyt alalla viimeiset 36 vuotta. Ensimmäistä kertaa työskentelin ratin takana jo ennen armeijaa. Varusmiespalveluksen jälkeen jäin töihin puolustusvoimiin värvätyksi autokuskiksi. Työ vei minua kirjaimellisesti ympäri Suomea. Ennen nykyistä työpaikkaani ajoin vähän aikaa myös linja-autoa. Ajomestareilla olen työskennellyt viimeiset 20 vuotta.
Mitä toimenkuvaasi kuuluu?
Ajomestareilla olen toiminut oikeastaan toiminut kaikissa mahdollisissa ajotehtävissä. Viimeisen vuoden olen ajanut paperitehtaan kuljetuksia.
Mitkä ovat työsi parhaat puolet?
Rattihommat ovat aina maistuneet minulle. Paras puoli nykyisessä työssäni on vapaus. Tässä työssä saa olla oman itsensä herra, kunhan hoitaa työnsä kunnolla. Turhasta täällä ei nipoteta. Myös työajat ovat optimaaliset. Olen aamuvirkku, joten säännöllinen työaika aamukuudesta kello kahteen sopii minulle kun nakutettu.
Minkälainen työntekijä sopii ajomestariksi?
Kaiken A ja O on kyky oma-aloitteisuuteen. Ilman sitä näissä hommissa ei pärjää. Omia aivoja saa ja pitää käyttää.
Minkälainen työpaikka Ajomestarit on?
Tuskin olisin viihtynyt täällä 20 vuotta, jos en pitäisi tätä hyvänä työpaikkana. Meillä on kasassa mukava porukka. Kuten jo mainitsin, annetaan täällä kuskeille paljon vapauksia olettaen, että myös työt hoidetaan hyvin. Hyvin tehdystä työstä saa esimiehiltä kiitosta.
Miten Ajomestarit on muuttunut 20 vuodessa?
Yrityksen toiminta on monipuolistunut huomattavasti. Esimerkiksi tehtaan sisäiset ajot ovat tulleet mukaan. Myös kalusto on kehittynyt. Nyt jokainen ajopeli on lähes uusi.
TERO VÄLIMÄKI

Millainen työkokemus sinulla on?
Olen ollut rattihommissa noin 15 vuoden ajan. Tästä ajasta viitisen vuotta ajoin Suomen rajojen ulkopuolella toimikenttänäni Länsi-Eurooppa. Ajomestareilla olen työskennellyt viimeiset kaksi vuotta.
Mitä toimenkuvaasi kuuluu?
Toimenkuvani Ajomestareilla on ollut hyvin monipuolinen. Suurin osa töistäni on kuitenkin ollut täysperävaunuajoa.
Mitkä ovat työsi parhaat puolet?
Pidän vaihtelevuudesta. Jokainen päivä on erilainen, ja seuraavan päivän ohjelma selviää vasta päivää ennen. Reissuhommiin verrattuna tässä on kuitenkin säännölliset työajat ja mahdollisuus normaaliin kotielämään.
Minkälainen työntekijä sopii ajomestariksi?
Mielestäni täällä pärjää oma-alotteinen kaveri, joka osaa hoitaa oman postinsa itsenäisesti. Meillä on täällä sekä kuljettajien että esimiesten kesken hyvä henki ja huumoria riittää. Umpitosikolla voisi olla vaikeaa.
Minkälainen työpaikka Ajomestarit on?
Olen viihtynyt nykyisessä työssäni erittäin hyvin. Kuljettajaa kohtaan Ajomestarit on työnantajana joustava. Jos itsellä on esimerkiksi jotain menoa, pystytään työvuoroja muokkaamaan niiden mukaan.
JUKKA KOIVULA

Millainen työkokemus sinulla on?
Olen työskennellyt kuljetusalalla kokolailla neljännesvuosisadan. Ajomestareille tulin töihin vuonna 2000. Aikaisemmassa työpaikassani ajotehtävät veivät minut Suomen lisäksi Norjaan ja Ruotsiin, joten naapurivaltioiden tiet ovat käyneet tutuiksi.
Mitä toimenkuvaasi kuuluu?
Vuoden 2009 alusta alkaen olen ajanut paperitehtaan tuotteita välillä Nokia-Ikaalinen. Aikaisempina vuosina olen ajanut myös rengastehtaan vuoroajoja.
Mitkä ovat työsi parhaat puolet?
Nykyisessä toimenkuvassani parasta on itsenäisyys. Saan itse päättää koska työt alkavat ja päättyvät, eli määrään itse oman työtahtini. Myös asiakkaiden kanssa toimiminen on mielestäni työn hyvä puoli. Tutuksi käyneiden asiakkaiden kanssa on mukava turista työn lomassa.
Minkälainen työntekijä sopii ajomestariksi?
Itsenäisyys on varmasti kaikista tärkein ominaisuus, sillä kuljettajille annetaan täällä paljon vastuuta ja vapautta. Työympäristönä tämä on muutenkin rento ja työkaverien kanssa on helppo päästä juttuun.
Minkälainen työpaikka Ajomestarit on?
Ajomestareilla työntekijöitä arvostetaan, eikä turhista asioista nipoteta. Kuljettajista on muutenkin pidetty aina hyvää huolta, sillä henkilöstöpuolen asiat ovat aina toimineet mielestäni erinomaisesti.
MARKKU AALTO

Millainen työkokemus sinulla on?
Olen työskennellyt kuljetusalalla 70-luvulta. Ajomestareilla olen työskennellyt kymmenen vuotta.
Mitä toimenkuvaasi kuuluu?
Tällä hetkellä ajan paperitehtaan siirtoajoa. Kuljetamme tuotteita tehtaalta varastoon viidessä vuorossa.
Mitkä ovat työsi parhaat puolet?
Pidän siitä, että saan olla tekemisissä ihmisten kanssa. Vaikka työtä tehdään vuoroissa, on tämä moneen kuljetushommaan verrattuna säännöllistä työtä. Vuorolistamme tehdään vuodeksi eteenpäin, joten se antaa hyvän mahdollisuuden suunnitella työn ulkopuolista elämää. Ajamme ainoastaan Nokialla, joten pääsen aina kotiin nukkumaan.
Minkälainen työntekijä sopii ajomestariksi?
Työssä vaaditaan tietysti säntillisyyttä ja ammattitaitoa. Myös sosiaalisuudesta on apua, sillä työssä ollaan tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa.
Minkälainen työpaikka Ajomestarit on?
Minulla on kokemusta monesta kuljetusalan yrityksestä, ja voin rehellisesti myöntää, että Ajomestarit on ollut kaikista paras. Yrityksen toiminta on sujuvaa ja kuljettajien ammattitaitoa ja mielipiteitä arvostetaan. Myös yhteishenki on erinomainen.
ASMO ANTIKAINEN

Millainen työkokemus sinulla on?
Olen työskennellyt kuljetusalalla noin vuosikymmenen ajan. Viimeiset neljä ja puoli vuotta olen ollut Ajomestarien leivissä.
Mitä toimenkuvaasi kuuluu?
Työskentelin aiemmin kuljettajana mutta kaksi viime vuotta olen tehnyt töitä yrityksen tallilla. Toimenkuvaani kuuluvat korjaushommat, kuten renkaiden ja öljyjen vaihdot sekä pienemmät sähköremontit. Lisäksi hoidamme tallilla myös autojen ja perävaunujen katsastukset. Tarvittaessa toimin edelleen myös ajotehtävissä.
Mitkä ovat työsi parhaat puolet?
Ajauduin korjaamolle, koska olen aina ollut kiinnostunut tekniikasta. Olen alusta asti pitänyt työssäni siitä, että työntekijöille annetaan Ajomestareilla paljon vastuuta, olipa kyseessä sitten kuljetus- tai huoltohommat. Esimiehet eivät hengittele tarpeettomasti niskaan, vaan he luottavat että sovitut asiat hoidetaan.
Minkälainen työntekijä sopii ajomestariksi?
Mielestäni Ajomestareille on varsin helppo tulla hyvän yhteishengen ansiosta. Toisaalta työntekijöille annettu vapaus tarkoittaa myös kykyä ottaa vastuuta. Oma-alotteisuus on näissä hommissa tärkeää.
Minkälainen työpaikka Ajomestarit on?
Ajomestareilla on hyvä maine työnantajana täysin oikeutetusti ja porukan vaihtuvuus on lähes olematonta. Täällä on tekemisen meininki, joka tarkoittaa että kaikki hoitavat omat työnsä sovitusti, mutta ilman turhanpäiväistä stressiä.
|