AJOMESTAREILLA TAPAHTUU

Tärkein tulevaisuuden visiomme on, että pystymme entisestään kehittämään palvelutoimintaamme ja vahvistamaan asiakassuhteitamme.



AJANKOHTAISTA


Kuljettajat keräsivät tunnustuksia

Kuljetusliike Ajomestarit Oy vietti TYKY-päivää maaliskuun puolivälissä. Samassa tilaisuudessa Suomen Yrittäjät ja IRU (International Road Transport Union) jakoivat tunnustukset kuljetusliikkeen palveluksessa ansioituneille työntekijöille.

Suomen Yrittäjien Kultainen Ansioristi ja IRU:n kunniamaininta sekä -merkki myönnettiin neljälle yrityksen pitkän linjan kuljettajalle Ari Mäkiselle, Matti Kontoniemelle, Jaakko Tannerille ja Erkki Saariselle. Heidän lisäkseen saman tunnustuksen pokkasi myös kuljetuspäällikkö Sami Sipilä.

Ansiomerkit kävivät jakamassa SKAL:in toimitusjohtaja Iiro Lehtonen ja Pirkanmaan Yrittäjien järjestöpäällikkö Sari Järvelin

Ei kenelle tahansa

Suomen Yrittäjien Kultainen Ansioristi myönnetään saman yrittäjän palveluksessa 20 vuotta toimineelle henkilölle.

IRU:n kunniamaininta ja -merkki myönnetään ammattiautoilijalle, joka on ajanut kotimaan tai kansainvälisessä matkustaja- tai tavaraliikenteessä vähintään miljoona kilometriä ja edistänyt oman ammattialansa arvostusta turvallisella ajamisellaan, lojaalisuudellaan työnantajayritystä kohtaan sekä moraalisesti hyväksyttävällä käytöksellään.

Mukavissa tunnelmissa

Nokian Renkaiden rengaskuljetuksia tekevä Matti Kontoniemi aloitti Ajomestareiden palveluksessa keväällä 1985, heti E-kortin ajettuaan. Työnantajaa kohtaa ei valituksen aihetta löydy.
- Johtopuoli on Ajomestareilla ollut kunnossa päivästä yksi alkaen.

Kokonaisuutena päivä oli miehen mieleen.
- Tästä jäi hyvä fiilis. On mukava saada arvostusta siitä, että on ollut saman työnantajan palveluksessa kauan, Kontoniemi jatkoi.

”Uran huippuhetkiä”

Kaksi vuosikymmentä ajomestarina ehti täyttyä myös autonkuljettaja Jaakko Tannerilla.
- Kyllähän nuo aina lämmittää, kun huomioidaan ja arvostetaan myös autokuskia, mies tuumasi. Hyvin ansaitulle eläkkeelle joulukuussa 2009 siirtynyt mies muistelee kokonaisuudessaan pitkää työuraansa lämmöllä.
- Missään vaiheessa ei tullut tarvetta vaihtaa työpaikkaa. Yritys ja sen johto oli helkutin joustavaa ja asiallista, en kai muuten olisi ollut siellä yli 20 vuotta. Täällä on paljon pitkäaikaisia työntekijöitä juuri hyvän ilmapiirin vuoksi, Tanner kehui.

Palkittujen lisäksi myös toimitusjohtaja Pekka Aalto oli tunnustuksista varsin otettu.
- On työnantajan uran huippuhetkiä olla jakamassa tällaisia tunnustuksia. Yhteistä taivalta on takana yli 20 vuotta ja kyllähän se kertoo molemminpuolisesta luottamuksesta ja viihtymisestä, Aalto korosti.


Autonkuljettajat Matti Kontoniemi, Ari Mäkinen ja Jaakko Tanner kävivät pokkaamassa Suomen Yrittäjien Kultaisen Ansioristin ja IRU:n kunniamaininnan sekä -merkin.





Ensimmäinen muttei viimeinen - TYKY-päivä Ajomestareilla


Ajomestarit Oy:n TYKY-päivä järjestettiin lauantaina 12. maaliskuuta Stockmannin yläkerrassa, nokialaisyrityksen Tampereen toimipisteessä. Illan päätti seikkailija Pate Degermanin esitys.
Nyt järjestetty TYKY-päivä oli laatuaan ensimmäinen.
- Käytämme apuna muiden kokemuksia sekä työterveydenhoitajamme ehdotuksia. TYKY-päivä oli laatuaan ensimmäinen, mutta ei viimeinen. Uusia tilaisuuksia järjestetään jatkossa varmasti kerran kahdesti vuodessa, Pekka Aalto kommentoi.

Uusia TYKY-ideoita Ajomestareilla kehitellään työsuojelutoimikunnassa.

Motivaattorina huippumies

Tilaisuudessa kuultiin työterveydenhoitajan ja fysioterapeutin puheenvuorot, jonka jälkeen lavalle astui tutkimusmatkailija Patrick Degerman. Samainen Degerman tunnettaneen parhaiten siitä, että hän valloitti yhdessä Veikka Gustafssonin kanssa 4 300 metriä korkean Mount Sisun Antarktiksella vuonna 1997.

TYKY-päivässä hän korosti asenteen lisäksi tiimi- ja joukkuehengen sekä työyhteisönsä hyväksi toimimisen tärkeyttä, out of box -ajattelua ja uusien toimintatapojen kulttuuria.

- Näistä kaikista on helppo vetää yhteydet omiin tavoitteisiini ja arvoihin. Lisäksi Pata oli kasannut myös visuaalisesti erittäin komean ja kiinnostavan esitelmäpaketin, Pekka Aalto totesi.


Kirjaimellisesti kylmää kyytiä. Tutkimusmatkailija Patrick Degerman oli kerännyt visuaalisesti komean ja kiinnostavan luentopaketin Ajomestareiden TYKY-päivään.



Arkisto 2010




ARKISTO 2010